Täällä taas

Sauli ja Pauli löysivät monien mutkien jälkeen vihdoin meillekin. Enpä ole ennen tajunnutkaan kuinka riippuvainen olen netistä. Varsinkin kun viime viikkoina olen ollut töissä aika satunnaisesti enkä ole päässyt surffaamaan edes työnantajan piikkin.

Käsityöpuolella olen käyttänyt lähinnä rälläkkää, sirkkeliä ja erilaisia porakoneita. Ihan vaivihkaa on kuitenkin valmistunut Tiitin virkattu jakku. Ohje on Kesä/2007 Novitasta hyvin pienin muutoksin.


Kinnitykseksi laitoin hakaset jotka ovat perintöä jostakin 70-luvulta.



Ideoita risteilee päässä niin paljon että öisin ei saa nukuttua. Ihan hirveää kun ei ole aikaa toteuttaa kaikkia. Luonnosvihko täyttyy kovaa vauhtia, mutta sitten kun olisi aikaa, ei mikään tunnukaan enää hyvältä idealta.

Pitkän harkinnan jälkeen puikoille kuitenkin pääsi neuletakki Tiitille. Olen intarsia-neitsyt, joten päätin aloittaa jollakin söpöllä ja selkeällä kuviolla. Excelillä viilasin tällaisen mukamas-Kittyn, jonka on tarkoitus koristaa takin takakappaletta. Pian ollaankin jo kainaloissa menossa.



************************************************************************************

Paljon on muutakin mahtunut kolmeen viikkoon ilman nettiä:

Tapahtunutta

* Rakennunspölyn siivoamista (kirjaimellisesti joka päivä)
* Eka kylpy ikiomassa ammeessa (ja toinen ja kolmas ja neljäs…)
* Raksu saavutti 4 vuoden iän ja synttäreitä juhlittiin kolmeen otteeseen
* 3 työmatkaa
* Tiitin vakavahko sairastuminen ja nopea paraneminen (sisältäen ~10 tuntia lääkärien ja labrojen odotushuoneissa ilman neuletta…)

Ostettua

* 600 grammaa lankaa
* 6 metriä kangasta (lapsille kesävaatteita – ehkä ensi kesäksi)
* Uudet menopelit miehelle ja mulle
* Farkut joita ei tarvinnut lyhentää!!! (Tämän mahdollisti Lindexin Short mallisto)

Saatua

* 750 grammaa lankaa
* 42 pussia kool aidia
* The Incredibles t-paidat koko perheelle :) (Tai siis miehellä oli jo ennestään, nyt me muutkin saatiin)

Kivilattia 1 - Arabia 0

Viikonloppuna muutettiin uuteen kotiin. Tuntuu ihan uskomattomalta että se vihdoinkin on totta. Vuosi sitten talon kohdalla oli 6 metriä syvä kuoppa. Rakennusaika oli todella rankaa ja paniikkinappulan painaminenkin kävi mielessä pari kertaa. Vielä en osaa ajatella että tämä on meidän koti. Tuntuu ihan hassulta katsella omia huonekaluja täällä.

Lapset otti muuton tosi hyvin. Ovat juosseet rappusissa ylös alas koko ajan ja Raksu on nauttinut kun on saanut olla pihalla ihan niin paljon kuin haluaa. Omien huoneiden myötä myös illat ovat olleet helppoja. Kaikki riehuminen on jäänyt pois kun ei ole sitä kanssariehujaa enää samassa huoneessa.

Paljon on vielä tehtävää vaikka asuinkerrokset ovatkin näennäisesti valmiita. Koukkuja seinille, hyllyjä kaappeihin, huonekaluja pitää koota… Tohinaa riittää joka ilta puolilleöin asti. Telkkariantennin puuttuminenkaan ei haittaa kun ei ehdi edes uutisia katsoa. Lapsia vähän harmittaa kun jää Pikku kakkonen väliin, mutta sitten katsotaan DVD:ltä pari jaksoa Pingua korvikkeeksi :)

Ja koska edellinen postaus oli kuvaton niin lisään tähän täytteeksi 5 vuotta sitten kännykameralla otetun kuvan meidän vanhasta rouvasta :)

Pistä mies asialle ja tee itse perässä...

Tästä tapahtumasta on jo pari kuukautta aikaa, mutta se muistui mieleen kun pakkasin lankanyssäköitä muuttolaatikkoon. Mies oli lähdössä työmatkalle Vancouveriin ja minä tietysti kärtin lankaa tuliaisiksi. Mielessä oli joku ihanan ohut sukkalanka, jollaista ei täältä saa...

Minä: Voistiko käydä lankakaupassa siellä Vancouverissa ollessas? Googletin sulle jo pari liikettä ja niiden aukioloajat.
Mies: En tiedä ehdinkö juoksemaan lankakauppojen perässä.
Minä: Mikäs se teidän hotelli oli? Voin googlettaa sulle kartankin valmiiksi…
*armotonta googletusta…*
Minä: Hei tää lankakauppa on samassa korttelissa kun teidän hotelli. Kyllä sä sinne löydät. Tuo mulle sukkalankaa. Tässä on vielä nämä aukioloajat.

Puhelinkeskustelu miehen ja mun välillä pari päivää myöhemmin.
Mies: Kävin siellä lankakaupassa.
Minä: No ostitko mitään?
Mies: Joo, ostin. Mutta ne niiden sukkalangat oli sellaisia ohkasia. Ei niistä voi sukkia tehdä. Ostin sitten vähän paksumpaa ja väri jääköön yllätykseksi.
(Miehen mielestä villasukkia ei voi käyttää muuten kun saappaissa ja todella kovilla pakkasilla.)

Ja yllätys se väri oli: se lanka on neon-punaista! Mieskin totesi että se näytti kyllä vähän hillitymmältä siellä lankakaupassa. Paksuudeltaan se on seikaveikan luokkaa ja koostumukseltaan 100% villaa. Kuvaa ei nyt ole kun kamera on raksalla, mutta kuvitelkaa 80-lukua.

Tarinan opetus: Jos haluat tuliaisiksi lankaa, speksaa vähän tarkemmin millaista lankaa haluat.

Pointsit kuitenkin miehelle. Hän uskalsi käydä lankakaupassa ja vielä parin miespuolisen työkaverin kanssa :)