sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2007

Seitsemän asiaa minusta

Tässä minun panokseni

1. Rakastan exceliä. Mielestäni kaiken voi excelöidä. Loman aloitin viettämällä iltaa Suuri Käsityölehti arkistojen kanssa ja merkkaamalla jokaisen ehkä toteutettavan mallin exceliin. Nyt voin filtteröidä taulukosta esim. kaikki minua kiinnostavat housujen kaavat ja saan kätevästi mm. vuosikerran, lehden numeron ja sivunumeron. Ei enää loputonta selailua :) Tässä urakassa pääsin tosin vasta vuoteen 2001...

2. En osaa näyttää tunteitani vieraille ihmisille. Vietettiin Tiitin kanssa neljä päivää TAYS:n lastenosastolla koska toukokuinen sairaus alkoi taas oireilemaan. Jutellessani hoitajien ja lääkäreiden kanssa olin insinöörimäisen rationaalinen ja rauhallinen vaikka sisimmässäni olin aivan tolaltani. (Onneksi luuydinnäytteellä saatiin kuitenkin pahanlaatuiset sairaudet suljettua pois ja nyt taas seuraillaan tilannetta.)

3. Opiskeluaikoina eräs opiskelutoverini sanoi minulle että en voi käyttää hameita, koska minulla on niin paksut jalat. Vuosia kuljin pelkästään housuissa, tai nilkkoihin asti ylettyvissä hameissa. Tänä kesänä jokin napsahti ja tajusin että vaikka jalat olisi kanadanmännyt, voin silti pitää lyhyttä hametta. Tässä lopputulos. Siitäs sait RM!!!

Tähän tulee kuva kunhan tuo mies kömpii sängystä ylös...
Malli: ihan simppeli A-linjainen ja vinoon leikattu
Kangas: Eurokankaan alelaarista, ohuehkoa lycratrikoota

4. Viisi vuotta sitten kirjoitin diplomityöni alkusanoja. Kenties tuo tai lähestyvä kolme ja nolla ajoi minut hetkelliseen mielenhäiriöön ja kävin yliopistolla pääsykokeissa. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä ilmoittautumassa läsnäolevaksi...

5. En osaa nukkua yksin. Mies oli polttareilla viimeyönä. Minä kuuntelin ääniä ja makasin hiljaa sängyssä. Uni tuli vasta sitten kun mies oli tullut kotiin. Olo on hieman tokkurainen kolmen tunnin yöunien jälkeen.

6. Olen aina ollut kiltti. Elämäni pahin kapina taitaa olla kohta 4 :) En ole koskaan kiroillut äitini kuullen. Ääntäni korotan vain lapsille ja koiralle. Uusia naapureita ja työtovereita hämmästyttää ja kummastuttaa kun sanon meneväni Stadionille katsomaan jaksaako sedät vielä heilua :) Musiikkimakuni on saanut paljon muitakin vaikutteita kahdesta isoveljestä...

7. Opettelin syömään puuroa vuosi sitten kun Raksu alkoi ihmettelemään miksi äiti ei koskaan syö puuroa. Nykyään pystyn syömään jo kokonaisen Elovena hetki pussin pidättelemällä oksennusrefleksiä. Puuro on kyllä maultaan ihan jees mutta rakenne (ja sen ajattelu) saa minut kakomaan. Ja tämä tuli mieleen ihan siitä syystä että lapset tuossa kiljuu aamupalaa :)

2 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Ooh, kunnioitettavaa järjestelmällisyyttä tuo kaavojen luettelointi, wau! Mä taas tykkään nimenomaan siitä lehtien loputtomasta selaamisesta, vaikka insinöörisnainen oonkin. Ja Excelin kanssa mulla on joskus isojakin kiistoja ja mielipide-eroja, vaikka just nyt ollaankin kohteliaan sivistyneissä väleissä, joten ihailen kovasti sua kun oot kesyttänyt sen tottelevaiseksi. ;D

heidi kirjoitti...

Näitä on oudon mielenkiintoista lukea... Toivottavasti Tiitin sairauden syy tiedetään varmasti pian ja se saadaan joko hoidetuksi tai parantuu itsekseen. Lasta on varmasti tuossa tilanteessa helpottanut paljon, että olet pystynyt olemaan rauhallinen.