It's hard to be a tonttu

Menee ihan yötöiksi nämä joululahjomiset. Mun on pakko kertoa näistä jollekin kun olen itse niin innoissani :) Täällä uskallan sen tehdä kun tiedän että mies ei lue mun blogia. Idean sain firman pikkujoulujen jälkeisenä päivänä kun olin hankkimassa kulutuskrapulaa (jo olevan krapulan lisäksi...) Ideaparkissa. Samanlaisia tuulipukuja meille ei tule koskaan, mutta ajattelin että olisi taas aika tehdä isälle ja pojalle mätsäävät asut. Raksu on kuitenkin kasvanut edellisestä kerrasta jo melkoisesti.

Pikku Bo Boosta meillä on jo lakanat, mutta en antanut sen haitata. Valitsin kuosista kuitenkin toisen värin... Raksu on niin henkeen ja vereen automies, että muut kuosit ei tullut kyseeseen.

Mies ja lapset oli juuri tuona viikonloppuna mummulassa, joten aloitin ompelun heti kotiin päästyäni. Kahdelta yöllä lopetin ja vain siksi kun mulla ei ollut neppareita. Kertooko se jotain hulluuden asteesta kun ompelukoneen kanssa menee myöhempään kuin firman pirskeissä tarjoilujen äärellä?

Nepparit pääsin kiinnittämään vasta nyt. Mies on työreissulla, mutta lapset nukkuu yläkerrassa. Riski lasten heräämisestä oli otettava tai olisi jäänyt paidat ilman nappeja. Peukaloonkin iskin pari kertaa, mutta silti on ihan typerä hymy naamalla. Mä olen niin innoissani että en malta odottaa jouluaattoon asti!

Miehen paidan kaava on SK 5/2005 lehdestä ja pojan paidan kaava Ottobre 3/2007 lehdestä jonkinverran muokattuna. Ompelu sujui kuin tanssi. Kyllä sekin taitaa olla välineurheilua. Vanhalla koneella olisin tuskin näitä yhdessä illassa saanut valmiiksi.

Niin ja en osaa silittää kauluspaitoja. Parempi kuva ehkä sitten kun mies on tehnyt sen :)